Kuule köyhää

Ihmiset haluavat kokea osallisuutta yhteisöön monin tavoin, myös kuluttamisen kautta. Yhteiskuntamme ja kulttuurimme luomat kulutuspaineet ohjaavat monia elämään kuitenkin yli varojensa. Ihmisten raha-asioiden solmujen ja luottotietojen menettämisen taustalla on yhä useammin elämänhallinnan ongelmia. Moni on erehtynyt kuvittelemaan, että jokaisella on synnynnäinen oikeus elää äveriäästi ja luksusta haalitaan luotolla. Takaisinmaksu pienissä erissä voi tuntua helpolta, mutta pienet purot ovatkin ansa. Niistä syntyvät vuolaat virrat. Kun pienlainoja on otettu surutta ja säästelemättä, talous ei kestä esimerkiksi yllättävää työttömyyttä tai kodinkoneen hajoamista. Tarinat itse aiheutetusta köyhyydestä yleistyvät. Koti voi olla kuin unelma ja autoja kaksi, mutta kodin kätköissä syödään vuodesta toiseen halpoja hiilihydraatteja ja lasten harrastuksista karsitaan. ”Tästä ei sitten puhuta”, voivat vanhemmat sanoittaa perheelleen tuntojaan. Tavaran vähyys ei ole köyhyyde...

16-vuotiailla suomalaisnuorilla on käytössään rahaa enemmän kuin koskaan. Nuorten ostovoima on liki kaksinkertaistunut vuodesta 1983. Tämä käy ilmi Jyväskylän ja Tampereen yliopistoissa tekeillä olevasta nuorten kulutusta selvittävästä tutkimuksesta, jota johtaa sosiologian professori Terhi-Anna Wilska. Suurin osa nuorista saa vanhemmiltaan säännöllistä kuukausirahaa. Helsingin sanomien teettämän gallupin mukaan Maunulan yläkoulun yhdeksäsluokkalaiset käyttävät ostoksiinsa keskimäärin 54,20 euroa kuussa. Nuorten käytössä olevat rahamäärät kuitenkin vaihtelivat kuudesta eurosta 200 euroon. Samalla kun nuorten ostovoima paranee, erottuvat joukosta entistä herkemmin köyhien perheiden lapset. Raha on erottamaton osa nuoren arkea. Ilman rahaa ei pääse kavereiden mukana välitunnilla lähikauppaan, koulun jälkeen kaupungille kahvilaan tai tekemään heräteostoksia. Rahattomuus voi sulkea nuoren pois myös ikätovereiden välisistä keskusteluista. Puheenaiheet kun liittyvät usein kuluttamiseen. Ri...

Heikoimmassa asemassa olevat ihmiset kokevat muukalaisuutta keskuudessamme. Emmekä me keskiluokkaiset ole tutkimusten mukaan kovinkaan innostuneita investoimaan heidän hyvinvointiinsa esimerkiksi tulonsiirtojen ja palveluiden kautta. Oppia voisimme ottaa Japanin peruskoulujen opetussuunnitelmasta, jonka avulla päästiin eroon oppilaiden itsekeskeisyydestä johtuvasta kiusaamisesta ja väkivallasta. Opetussuunnitelma painottaa kaikessa opetuksessa arvopohjaista ajattelua ja moraalia: me kaikki olemme toisistamme riippuvaisia, vain toisia huomioimalla ja kunnioittamalla me menestymme.

Aika on diakoniatyöntekijän tärkein työväline, kumppani, joka tekee paljon puolestamme. Siksipä työlläni on vain yksi johtoajatus: Anna aikaa. Kun juttusilleni saapuu ihminen huolineen ja murheineen, hetki on käsillä. Ei ole samantekevää miten suhtaudun kohtaamiseen. Kiireetön hetki ja aikalisän ottaminen voi pelastaa toisen päivän, ehkä elämän. Kohtaaminen tapahtuu, kun annan aikaa. Ajan antaminen on valttikortti, josta kirkon diakoniatyön tulee olla ylpeä. Äärettömän tärkeillä ja rakastettavilla yhteistyökumppaneillamme, sosiaalityöntekijöillä ja etuuskäsittelijöillä, aika on kortilla ja valtti jää vain harvemmin käteen. Sosiaalityön kiire, tulospaineet, päivittäiset käsittelykiintiöt ja eristäytyminen ihmisten ilmoilta luo sosiaalitoimen asiakkaissa levottomuutta. Monien huoli ja hätäännys vain kasvavat, kun toimeentulotukihakemuksen ottaakin vastaan kolkko ja kylmä postilaatikko sosiaaliaseman pihan perillä. Kasvottomuus ja kiire antavat kylmän vaikutelman maailmasta...

Työmme evankelisluterialaisen kirkon diakoniatyössä on aitiopaikka, jonka avaamissa maisemissa harvemmin sielu lepää. Yhteiskunnan epäkohdat vyöryvät tarinatulvana syliimme, olemmehan työntekijöitä, joilla on hyvää tahtoa kuunnella. Mutta mitä teemme kaikella sillä tiedolla ja miten sanotamme näkemäämme? Kenelle viemme hahmottelemamme viestin? Kuka kuuntelisi meitä? Yhteiskuntamme jäsenten eriarvoisuudesta paljastuu pakeillamme usein sen irvokkain ja salatuin osa: köyhällä ei ole varaa sairastaa.   On tavattoman tärkeää ottaa tämä vakavasti. Hyvin toimeentulevalla kansanosalla on heilläkin henkisesti hiertävät rasitteensa ja tarpeensa hakeutua avunpiiriin. Vakavaan masennukseen liittyy aina lääkehoito ja terapia. Sitoutuminen intensiiviseen terapiajaksoon on kuntoutumisen kannalta välttämätöntä. Terapia-apu on tarpeen, mutta se myös maksaa ja monille pitkän pennin. Toisilla apuun on varaa, toisilla ei. Siinä on eriarvoistumisen murtovesialue. Köyhät ja vakavast...