tiistai 15. huhtikuuta 2014

AITIOPAIKKA ERIARVOISUUTEEN


Työmme evankelisluterialaisen kirkon diakoniatyössä on aitiopaikka, jonka avaamissa maisemissa harvemmin sielu lepää. Yhteiskunnan epäkohdat vyöryvät tarinatulvana syliimme, olemmehan työntekijöitä, joilla on hyvää tahtoa kuunnella. Mutta mitä teemme kaikella sillä tiedolla ja miten sanotamme näkemäämme? Kenelle viemme hahmottelemamme viestin? Kuka kuuntelisi meitä?
Yhteiskuntamme jäsenten eriarvoisuudesta paljastuu pakeillamme usein sen irvokkain ja salatuin osa: köyhällä ei ole varaa sairastaa.  On tavattoman tärkeää ottaa tämä vakavasti. Hyvin toimeentulevalla kansanosalla on heilläkin henkisesti hiertävät rasitteensa ja tarpeensa hakeutua avunpiiriin.

Vakavaan masennukseen liittyy aina lääkehoito ja terapia. Sitoutuminen intensiiviseen terapiajaksoon on kuntoutumisen kannalta välttämätöntä. Terapia-apu on tarpeen, mutta se myös maksaa ja monille pitkän pennin. Toisilla apuun on varaa, toisilla ei. Siinä on eriarvoistumisen murtovesialue.
Köyhät ja vakavasti masentuneet tarvitsevat saman avun, mutta raha nousee esteeksi. Tehokasta apua on saatavilla vain maksukykyisille. Yhteiskunnan ylläpitämistä terveyden peruspalveluista ei ole riittävän avun tarjoajaksi. Lääkkeitä toki määrätään, mutta ne ovat vain laastaria avoimeen valtimoon. Ratkaisut ja keinot ongelman ratkaisemiseksi tiedetään, mutta resurssipulan vuoksi köyhät ja sairaat sysätään sivuun, diakoniatyöntekijänkin syliin.

- Antti Kulmala, Kuule köyhää- toimikunta pj.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti